5.5.2011

Tunnista Taimi!

Minulla on varsin lyhyt ja pintapuolinen kokemus puutarhanhoidosta ja varsinkin sen kasveista. Viime kesä meni pääasiassa ihmetellessä tämän Näyttämön kukkien väriloistoa, enkä alkukesällä juurikaan edes kiinnittänyt huomiota siihen, että mistä ne kukat oikein tulivat! Tänä keväänä on alettu vähän mylläämään enemmän ja haluaisin tunnistaa kasvien taimet, jotta tietäisin, mitä niistä on tulossa ja voiko niitä mahdollisesti siirtää? En ymmärrä ollenkaan, miksi kukkakirjoissa on aina kuvat kukista, mutta ei koskaan siitä vaiheesta, kun ne on taimia! Eikö kenelläkään muulla muka ole tällaisia 1,5 hehtaarin salapoliisihaasteita selvitettävänä?

Näyttämön tonttihan on melko monipuolista maastoa kosteikosta kuivaan mäntykankaaseen ja kaikkea siltä väliltä. Taimia on kukkapenkeissä ja levinneenä ties missä kukkapenkkien ulkopuolella. En edes tunnista taimista, mitkä on perennoja ja mitkä villikasveja -molempien tunnistamiseen tarvitsen apua siis. Osa perennoista voi olla suhteellisen vanhoja ja harvinaisempiakin lajikkeita, luulisin.

Kuvat ovat hieman huonoja, mutta olisin TOSI iloinen, jos tunnistaisitte kasveja ja kertoisitte niistä minulle (ja kiinnostuneille lukijoille) kommenteissa. Laitan kasvien kuvat numeroituna, niin sitten on helpompi sanoa, minkä taimen on tunnistanut!

Lisään kuvien alle nimet sitä mukaa, kun te olette niitä ehdottaneet. Kommentoi myös, jos olet tunnistuksesta samaa mieltä ja erityisesti jos olet eri mieltä!

Edit: Nyt olen vihjeidenne perusteella selannut nettikuvia ja vahvistanut "varmaksi tiedoksi" jo useampia taimia. Kaipaisin vielä kysymysmerkillisiin vinkkejä ja ehdotuksia!!Olen poistanut täältä ne kuvat, jotka eivät vielä selvinneet ja joita selvittelen myös uudemmassa taimipostauksessa.

1. Komeamaksaruoho (varma tieto).

4. Tarha-alpi (varma tieto).

5. Suikeroalpi?

6. Kevätvuohenjuuri (varma tieto).

7. Mikä lilja?

8.Suikeroalpi?

9. Orvokki (varma tieto).

10. Pihakäenkaali (varma tieto).

13. Jalopioni (varma tieto).

16. Ehdotettu akileijaa, mutta ei kyllä ole.

18.  Illakko?

20. Tillipioni (varma tieto).

21.Jalokiurunkannus (varma tieto).
22. Suikeroalpi?

23. Tässä kaksi kasvia. Onko tuo porkkanan näköinen rikkaruoho? Unikkoa ehdotettu, mutta se se kyllä ei ole, koska unikossa on "karvaisemmat" lehdet. Taaempi saattaa oll a joku matara?

24.

25.

26. Maitohorsma (varma tieto).

28. Maksaruoho (varma tieto).

29. Hopeahärkki (varma tieto).

30. Tarhatyräkki (varma tieto).

31. Tässä kaksi kasvia.

32. Ruusun lehtien näköinen?

33.

35. Punapeippi tai valkopeippi? Kuvittelin varmaksi tiedoksi, kunnes joku ehdotti myös mirrinminttua...?

36. Kulta-/tarhapiisku?

37. Varjolilja?

38. Varjolilja (varma tieto).

39. Lemmikki (varma tieto).

40.

41. Varjolilja (varma tieto).

42. Varjolilja (varma tieto).

43. Mukulaleinikki (varma tieto).

44. Peltolemmikki (varma tieto).

45. Lemmikki (varma tieto).

20 kommenttia:

Mie ite kirjoitti...

Pikaisesti katsottuna: ne punaiset versot kuvassa 13 ovat pionin. Se ei tykkää siirtelystä, eikä sitä saa istuttaa liian syvälle multaan. Pionejahan on ihan hirmusti, itselläni jotain peruslajijetta, vaaleanpunaista ja valkoista. Kuvassa 5 on mielestäni suikeroalpi, johon tulee keltainen kukka, se on rönsyinä leviävä maanpeittokasvi. Kuvassa 21 on jalokiurunkannus, perinteinen perenna, joka käsittääkseni ei kuitenkaan ole kovin arvostettu. Meillä sitä löytyy saunan takaa, ihan kuin se olisi sinne yritetty piilottaa. Kuvan neljä kasvit näyttäisivät minun mielestä tarha-alpilta, johon tulee keltainen kukinto. En kyllä ole ihan satavarma.

Mie olen semmoinen wannabe-puutarhuri, kovin toisaikainen kukkapenkkieni hoitamisen suhteen. Tykkään kukista valtavasti, mutta muutama viime kesä on mennyt aika vähällä inspiraatiolla.

wihtori kirjoitti...

Ihana "lastentarha" sulla.
Mikään viherpeukalo en ole,enkä suurinta osaa tunnistakaan. Mutta tahdon sanasen sanoa noista pienokaisista kuvassa n:o 30.
Ovat 99% varmuudella Tarhatyräkin taimia. Keltaiset haarakkaat pienet kukinnot. On luonnon kasvi, mutta puutarhoissa varsinkin kuivilla paikoilla viihtyvä ja helposti leviävä kasvi. Meillä nuita kasvaa paljon kallion vieressä. Mutta kasvia kannattaa varoa, se nimittäin on myrkyllinen, eli ei lasten eikä eläinten hiplattavaksi.

Katja kirjoitti...

Mikään asiantuntijahan minä en ole, mutta muutamasta arvelisin näin:
1. Komeamaksaruoho
5. Joku rikka?
7. Lilja?
18. Syysleimu
13. Pioni, 14. Pioni, 20. Tillipioni, harvinainen
37. Joku syysleimu?
38. Lilja?

Olet muuten oikeassa, ostaisin heti kirjan joka esittelisi perennat taimivaiheessa. Olisi säästynyt monelta harmitukselta!

Mummo kirjoitti...

6. Kevät vuohenjuuri, nuita toisia tarttee oikein miettiä. Tämä on yksi mukavimmista asioista puutarhassa, arvotaan mikä pienokaisista on rikkaruoho ja mikä lapselle nimeksi. :)

Suvi kirjoitti...

Vahvalla horttonoomin ammattitaidottomuudella sanoisin kasista, että jos semmoset pikkuset violetit kukat tulee niin on varmaan maahumala. Huippusievä, mutta leviää kamalasti. Mutta en takuuseen mene kyllä... :)

Puuhis kirjoitti...

Kuvissa kasvava lilja on varmaan varjolilja (mm 42), alkupäässä joku päivänlilja.

4. Tarh-alpi
5 ja moni muukin on suikeroalpi
9. orvokki
11. voisi olla ehkä peurankello, tms. Mutta voi olla kyllä rikkaruohokin.
12. joku asteri?
18 on vaaleanpunakukkainen perinnekasvi, kun vaan muistaisi nyt nimen
26 on maitohorsma
29 neilikka?
44. lemmikki
40 akileija

Puuhis kirjoitti...

18 on siis Illakko.

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Kiitos hirmusti tähän asti tulleista arvioista!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo nro 6 on kevätvuohenjuuri.
nro 29 on muistaakseni hopeahärkki.
13 ja 14 ovat pioneja
30 nimeä en muista, mutta kasvaa omalla pihalla. Pärjää paahteessa ja leviää tosi hyvin.44 voisi olla lemmikki.
Mintsi

Puuhis kirjoitti...

Minä pidän näistä kasviarvoituksista. Moni kasvi löytyy omastakin pihastani, tosi meillä ei ole kasvu niin pitkällä että ihan kaikista voisi tehdä varmoja tunnistuksia.

Suikeroalpia ovat siis minusta numerot 5,8, 22, 25

4 ja 15 ovat minusta sama kasvi eli tarha-alpi

18 on illakko. Syysleimulla on hennot ohuet varret. 27 voisi olla syysleimu.

28 näyttää maksaruoholta.

12 ja 34, ehkäpä syysasteri, ei alppi.


36. Jos talventörröttäjät olivat oksattomia, niin kulta/tarhapiisku se varmaan on. Korkeutta reippaasti yli metrin.

37 ei ole syysleimu vaan lilja. Ja minusta siis 37, 38, 41 ja 42 ovat siis varjolilja. Oriental liljat tekevät erilaisen tupsun, suipommat ja kapeammat lehdet.

43 lienee rentukka

Mummo kirjoitti...

10.Oxalis fontana Rufa.
Pihakäenkaali
Kukkii pienin keltaisin kukin.
Tämä voisi olla. Minua vaan mietityttää kun se on sinulla pysynyt noin pienenä. Minun penkissä leviää kuin kulovalkea, vaikea hävittää.
3. Keijunkukka
Ainakin näyttää ihan samanlaiselta kun minun viimekesänä hankkima keijunkukka :)

carita kirjoitti...

Mä olisin sanonut, että 21. on särkynytsydän. Mut oon ihan onneton kasvien kanssa, joten ei ehkä kannata luottaa tähän arvioon. Semmoinen löytyy meidän minipihalta. Jään mielenkiinnolla seuraamaan noita vastauksia, koska yllättävän moni kasvi näyttäisi löytyvän meiltäkin. Naapurin rouva aina nauraa mulle, kun en oikein muista niiden nimiä.

minna kirjoitti...

Kateeks käy mitä kaikkea sieltä löytyy! Seuraa vielä yksi kesä mitä kukkii missäkin ja tee suurempaa remonttia vasta ensi keväänä niin ei vahingossa häviä mitään ihanuuksia :)

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Hyviä vinkkejä taas. Muutama kasvi on jo 100% varmistunut, niissä lukee: (varma tieto).

Anonyymi kirjoitti...

19 voisi olla kevätkaihonkukka? Kukkii aikaisin, siniset pienet kukat..?
-p-

Anonyymi kirjoitti...

Heippa,
Mielestäni 19 on kevätkaihonkukka
ja numero
23, porkkanan näköinen saattaisi olla unikko....anna kasvaa vaan.
Sinulla onkin paljon erilaisia perennoja :)

t.Leena ja Pojat

Minna kirjoitti...

Kuukauden päästä uudet kuvat ja olisi helpompi tunnistaa :)

2. Nukkapähkämö. Jos on rehevässä maassa, on tämän värinen, jos kuivassa sitten tämä on joku muu, sillä nukkapähkämö on silloin täysin harmaa.

3. Keijunkukka. Ei ole akileija.

5. Suikeroalpi. Ne muuta suikeroalpit kysymysmerkillä lienevät samaa.

12. Asteri.

14. Varmasti joku pioni, mutta mikä, niitä on niin paljon erilaisia.

16. Ei akileija.

19. Kevätkaihonkukka varmasti.

23. Ylempi kuvassa on matara.

Johanna kirjoitti...

Moro!

Kivasti sulla on kukkia. montaakaan en niistä tunne, mutta 3. ja 17 eivät ole akileijoja. Nro 40 voi tosiaan olla jonkin lajin akileija, mutta mikään muu ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Kuva 35. muistuttaa kovasti mirrinminttua

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Kiitos vielä näistä viimeisestä viidestä vinkkikommentistakin! Lisäsin huomioitanne postaukseen. Huomasittehan, että tein myös uuden postauksen samasta aiheesta?

Related Posts with Thumbnails