11.3.2011

Taistelua Nenä Ikkunassa



Taistelen tällä hetkellä kevään kriisissä. Talven pimeydessä tällaista ei jaksaisi, mutta kun aurinko alkaa paistamaan on taas "voimia" pohdiskella vaikka mitä! Pääasiassa yritän tavoitella hukkateillä juoksevaa identiteettiäni ja hankalahkoa rooliani sosiaalisessa verkossa. Paljon olen ajatellut ja yrittänyt ymmärtää yhteiskunnallisia instansseja ja niiden mustavalkoisia vaatimuksia. Peruskoulu tietysti saa osansa ajatuksistani kaikista lähimpänä ja tutuimpana laitoksena.

Kuulin tänään pitkästä aikaa Gösta Sundqvistin kappaleen Elämä Ikkunan Takana. Göstan musiikillisista ansioista voi aina olla montaa mieltä, mutta olen tykännyt tästä kappaleesta aina. Nyt se kolahtaa täydellisesti elämäntilanteeseeni ja ajatuksiini. Alla kauniit sanat ja linkki videoon Stellan esittämänä.


Me noustaan joka aamu ennen seitsemää


Isä tuskin aamukahvin juoda ennättää


Kun se työhön jo kiiruhtaa


Tehtaanpiipun takaa nousee aurinko


Aamuvuorolaiset ahkeroivat jo


Liukuhihnalta leivän saa






Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa


Ja katson ulos elämään


Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan


En haluaisi mennä mihinkään






Mietin miksi aina täytyy kouluun ennättää


Enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää


No kenties ahkeruus palkitaan






Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa


Ja katson ulos elämään


Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan


En haluaisi mennä mihinkään






Hiljaa, hiljaa, lumihiutaleet leijailee






Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa


Ja katson ulos elämään


Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan


En haluaisi mennä mihinkään

10 kommenttia:

Kokox kirjoitti...

Juurikin kyseinen kappale kolahti aikalailla aikoinaan,kun meidän pienet tyttömme olivat lähes poikkeuksetta joka aamu kello kuusi tarhan ensimmäiset lapset =(
Nyt elämäntilanne on onneksi toinen ja olemme täysillä nauttineet Pikkumiehen ja Siskojen kanssa leppoisista aamuista ja siitä, että on enemmän aikaa touhuta yhdessä.

Auli kirjoitti...

Kappaleesi kolahti minuunkin, ja on kolahtanut ennenkin. Olen sen joskus soittanut aamunavauksessakin koulussa. Tämä kevät (tai anti-kevät) herättää kaikissa varmaan vähän tuollaisia fiiliksiä. Minäkin menin illalla nukkumaan ja ahdistelin sen Japaninkin kanssa. Koko ajan jotain tälläistä tulee ja taas on maailma sekaisin pitkäksi aikaa. Joskus tuntuu, että täällä pähkäillään pienten ongelmien kanssa ja sitten yks kaks poks tai jotain jossain ja kaikki menee sekaisin. Sinuun verrattuna olen opettajan uralla ihan eri vaiheessa: kuusi vuotta eläkkeelle ja sinä vasta aloittelet, näin olen käsittänyt. Mutta kyllä se siitä suttaantuu: usko vaan. Itse ajatellen, että tuollainen pohdiskelu osoittaa, että on tunteva ihminen, eikä mikään stoneface. Varmaan loppujen lopuksi sellaiset ihmiset ovat aina luovempia ja pitkässä juoksussa onnellisempiakin.Eilen just tästä illalla puhuttiin kun oli puhe naisista Voimalassa. Menipäs vaikeaksi. Nyt alan valmistautua: VeSo-päivä edessä.
Laulun sanoja lainatakseni "kenties ahkeruus palkitaan"...

Marika kirjoitti...

Itsellänikin on tällä hetkellä oma identiteetti hakusessa, kun työt loppuivat ja mietin uusia suuntia. Lisäksi patistellessani teini-ikäistä poikaani kesätöiden hakuun, hän pohti että miksi kaikkia kiinnostaa vain raha? No, rahaa kyllä tarvitsee jonkin verran jokainen, tärkeä olisi kai hankkia sitä työstä mistä tykkää. Tosin ei sekään aina ole mahdollista eikä töiden saantikaan ole aina itsestään selvyys. Olen kyllä itse nauttinut tästä työttömänä olostakin yli vuosikymmenen työuran jälkeen. Mutta ei tätä loputtomiin jaksaisi ;)

Kyllä se identiteetti sieltä löytyy, kun antaa sille aikansa.

Maija-Leena kirjoitti...

Samoja asioita minäki aina välillä mietiskelen kun iskee epätoivo, onneksi sitä tapahtuu kuitenkin harvemmin. Pitkän työuran jälkeen lähdin opiskelemaan tekstiiliartesaaniksi ja nyt opinnot alkaa olemaan loppusuoralla ja pitäisi keksiä mitä haluaa työkseen tehdä. Jotenkin kun saisi yhdistettyä aikaisemman elämän ja nyt nämä uudet jutut mitä on oppinut. Mutta luotan myös siihen, että kun antaa asioille aikaa niin aina ne jotenkin selviää ja järjestyy.

wihtori kirjoitti...

Oi viisaita ne nuoret (ja aikuiset), jotka ihmettelevät miksi kaikkia kiinnostaa vain raha.
Tälle kulutushysterialle ja yltäkylläisyydelle ovat jo monet sanoneet kiitos ei.
Itse elelen lähes tyystin ilman rahaa (ja varteenotettavaa työtä), toki perheeni kanssa. Viimeisin postauksenikin liittyi aiheeseen, kun olin katsellut dokumentin -Ilman rahaa-, joka kertoi saksalaisesta naisesta.
Koulumaailmakin on tuttu (5 henkisestä perheestämme 4 osallistuu toimintaan päivittäin) ja toivoisi välittävämpää ja leppoisempaa meininkiä sinnekin.

Maria kirjoitti...

Minä olen viimeaikoina alkanut inhoamaan rahaa! Se on tuntunut olevan ainoa este kulkea omaa polkuaan. Rahaa on pakko olla, että voi elättää perheen ja maksella asuntolainaa. Se ilkkuu mua ja tekee muhun paperihaavoja (silloin harvoin, kun seteleitä näen). Raha ei anna mun toteuttaa itseäni. On vaan pakko käydä töissä, että saa sitä rahaa, ettei tää elämä liiaksi järkkyisi. Ja alanvaihtohan pistäisi asiat hetkeksi aivan päälaelleen.

Onneks on kuitenkin kevät. Auringonpaisteessa on paljon helpompi katsella elämää.

Suvi kirjoitti...

Kuulostaa tutulle. Koulumaailmassa on kevät, jolloin on mahdollisuus tehdä suuriakin muutoksia arkeen ja ylipäätään toimintakulttuuriin. Tosin se ei tule helpolla jos on tullakseenkaan. Itse odotan, että pääsisimme jo tuulettamaan vanhoja tapoja ja muokkaamaan koulua enemmän nykyisen OPSin ja uuden strategian mukaiseksi. Tosin vanhat tavat ovat tiukassa ja se paljon puhuttu pedagoginen vapaus ja omalla persoonalla työskentely näyttävät kääntyvän suurimmiksi esteiksi muutosten tiellä. Ilmeisesti persoonalla työskentely tarkoittaa välillä sitä, että voi unohtaa oppilaat ja väläytellä vain sitä omaa persoonaa. Noh, toivon, että jossain vaiheessa päästään konsensukseen. Mutta paljon töitä on edessä - yhä pienemmälle joukolle opettajia. Kyllä tässä oma identiteettikin joutuu tiukille, ja miksei sitäkin ole hyvä välillä miettiä. Sieltä kai se miehenrauha ja seesteisyyskin taas löytyvät (allekirjoittaneen omia tavoitteita ;) ).

Voimia vaan ja kirkkaita ajatuksia!

Haltiakummi kirjoitti...

Minä ihailen ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat elämässään ja elämältään. Itse tiedän vain kaipaavani jotain muuta, en tiedä mitä se on, ja siksi elän tätä nykyistä elämää, missä isossa roolissa on työ. Yksin elävänä ihmisenä minun on ihan itse maksettava laskuni, suunnitelmani ja unelmani. Pidän työstäni, koska olen hyvä siinä, mutta tiedän olevani hyvä jossain muussakin, ja sen jonkin muun olevan se "minun juttu".

Toisaalta välillä lohduttaudun, että ne ihmiset joidenka katson menestyneen elämässään ja saavuttaneen jotain tärkeää, ehkäpä suurtakin, niin he ovat yli 50-vuotiaita. Siihen minulla on vielä kosolti matkaa.

Leena, jos kerkeät niin kuunteleppa tämä ystäväntutunkumminkaimanserkunsiskon Anun laulu "Nyt". Ja saa sen toki muutkin kuunnella :)

http://www.myspace.com/anulaaksonen/music/songs/nyt-60446908

-On vaan nyt-

Leena kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista ja ajatuksen pisaroista!

Kokox: kappaleen voi tulkita monella tavalla, hyvän sanoituksen merkki:)

Auli: Olen tosiaan sinuun verrattuna aivan ammatin alkutaipaleilla, muutama vuosi vasta takana. Ja vakivirkaa siis ei ole. Tuo luovuus josta puhut, olen samaa mieltä sen merkityksestä. Itselläni on halu löytää paikka, jossa sitä arvostetaan ja sen arvo tajutaan. Tällä hetkellä lyön päätäni seinään. ja epäilen, onko osaamisalueillani ja luonteellani mitään arvoa.

Marika: Joskus jopa salaa haaveilen, että tulisi sellainen kevät, etten yksinkertaisesti SAISI töitä ja minun pitäisi jäädä työttömäksi:P

Wihtori: Leppoisuus on sitä, mitä minäkin koulumaailmaan kaipaan. Eli vanhempien ja henkilökunnan toiveet ei aina välttämättä edes ole niin kaukana toisistaan!

Suvi: Hyviä ajatuksia! Itse olen juuri persoonalla työskentelyn perään huutajia, mutta ymmärrän kyllä sen kääntöpuolenkin. Sen ei pitäisi olla itseisarvo ja pääpointti, vaan keino, jolla tuotetaan jotain muuta. Mielellään hyvää.

Leena kirjoitti...

Auli: Piti vielä sanoa, että minua nimenomaan kiehtoo tuossa laulussa tuo kohta "ahkeruus palkitaan". Lauluntekijäkin tietää, että ahkeruudella on niin naurettava itseisarvo tässä yhteiskunnassa -siitä todellakin palkitaan, mutta mistään muusta ei sitten palkitakaan! Ja olenko tosiaan onnellinen, jos olen ahkera vain siksi, että saisin muiden palkinnot?

Haltiakummi: Kiitos linkistä. Todella mielenkiintoinen tuttavuus! Kaunis äänenkäyttö. ja sanoitus kyllä osuu:)

Related Posts with Thumbnails