8.1.2011

Uuden Vuoden Haaveeni

Heräsin äskettäin siihen tosiasiaan, että joidenkin elämän osa-alueiden raakuus on vienyt minulta kyvyn haaveilla. Heräsin ja itkin. Taas yksi asia, jonka olin kadottanut. Siinä vaiheessa, kun ihminen ei enää toivo tai uskalla toivoa mitään...niin....se on pelottavaa. Kysyin itseltäni, mihin katosin? Kysyin itseltäni, milloin katosin? Kysyin myös itseltäni, mitä minä olen, osaamatta vastata.

Olen hyväksyttänyt itselläni nyt sitten ajatusta, että on vain pakko aloittaa pohjalta: yksinkertaisista konkreettisista teoista, rakentaa itseäni, rakentaa elämää ja nousta kiiveten ylemmäs. Moni on tehnyt tämän 14-vuotiaana, minä teen sen nyt. Ehkä alan jonain kauniina päivänä vielä haaveilemaan spontaanisti, nyt aluksi teen sen systemaattisesti rationalisoiden, koska se on ainoa keinoni.

Tämä blogi olkoon yksi niistä pienistä teoistani. Nautin bloggaamisesta ja saatan jopa ihan hiljaa haaveillakin jostain siihen liittyen. Bloggaamisen tuoman hyvän olon avulla jaksan ehkä jatkossa muutakin. Ja aion kirjoittaa tähän blogiin myös niistä muista pienistä asioista, joihin panostan ja joissa toivottavasti onnistun. Se olkoon omanlainen motivaatiotekijä tässä murrosiän kiipeilyssä. Aloitan seuraavasta askeleesta (joka ei suinkaan ole helpoimmasta päästä):

 Yllä on Tavallisen Tyttö, kahden pienen lapsen äiti helmikuussa -09 eli kaksi vuotta sitten. Olen aina urheillut paljon ja touhunnut aktiivisesti. Syksyyn -08 asti kävin usean vuoden ajan salilla ja jumpissa ja sen lopetettuani juoksin yhden vuoden säännöllisesti. Kroppani oli aina teini-iästä lähtien pienellä vaivalla sitä mitä oli: normaalikokoinen, lihaksikas, kiinteä. Laiha en ole koskaan ollut, vaan sopusuhtainen. Pukeudun mielelläni persoonallisesti ja trendikkäästi -hoikahko keho on aina tukenut pukeutumistyyliäni ja olen ollut aina suhteellisen tyytyväinen ulkonäkööni. Viimeiset 16 vuotta olen (kahta raskautta lukuunottamatta) painanut aina 58-63 kiloa (pituus 167cm). 

Syksyllä -09 muutimme Näyttämölle. Lenkkeilin viime talven satunnaisesti, hiihtelin ja keväällä yritin vielä kunnon spurttia juoksussa. Mutta en nauttinut siitä, kuten ennen. Paino nousi syksystä -08 (jolloin painoin 59kg) kesään -10 noin 4 kiloa, enkä saanut sitä millään enää pois. Täytin kolmekymmentä ja aineenvaihdunta -aivoissani- hidastui sillä samaisella hetkellä. Pahentuva uniapnea heikensi hapenottokykyäni ja juoksusta tuli tuskaa kehon tärinän ja väsymyksen vuoksi Juoksin viimeisen lenkkini kesäkuun -10 alussa eli yli puoli vuotta sitten. Kesällä näytin vielä kuitenkin tältä:


Syksy on ollut yhtä alamäkeä. Olen nukkunut paljon ja aktiivisuustaso on muutenkin laskenut merkittävästi. Olen syönyt kohtuullisen laadukasta ruokaa, kuten ennenkin, mutta tämän lisäksi aivan mahdottoman paljon herkkuja. Olen tunnesyöjä ja siihen näkymättömään tarpeeseen olen tankannut nyt puoli vuotta. Hapenpuute, joka antaa aina iltapäivisin sietämättömän väsymyksen, on aiheuttanut sen, että syön rutkasti enemmän karkkia kuin koskaan aiemmin. Sokeriannos iltapäivällä pitää minut hereillä, mikä muuten on todella hankalaa. Olen lihonut viimeisen puolen vuoden aikana 6 kiloa! Se on kilo rasvaa kuussa!

Painan 70 kiloa, enemmän kuin koskaan aiemmin. 
Minulla on maha, jota ei ole koskaan ennen ollut.
Käsivarteni ovat tukevat.
Kasvojeni muoto on aivan erilainen kuin ennen.
En mahdu mihinkään housuihini.
Olen lopettanut lyhyiden paitojen käytön.
Pukeudun huonosti.
Olen ahdistunut vieraassa kehossa.
Lisäksi...
Olen aina väsynyt ja energiatasoni on alhainen.
Ruokavalioni muuttuu koko ajan epäterveellisemmäksi ja tasapainottomammaksi.
Ulkoilen ja liikun aivan liian vähän.
Olen pettynyt itseeni ja inhoan ulkomuotoani. Itsetuntoni on nollassa.

Olisiko siis ehkä aika tehdä jotain? Kyllä. Nyt minulla on haave, jota lähden systemaattisesti toteuttamaan tästä päivästä lähtien! Haluan takaisin itseeni enemmän kuin koskaan ennen ja olen valmis taistelemaan sen vuoksi! Minä en ole minä, koristaessani suomalaisten ylipainotaulukoita. Tähän tulee nyt suunnanmuutos. 

Tulen postaamaan tavoitteestani ja haaveeni etenemisestä (uskon todella tähän, vaikka tiedän sen olevan todella vaikeaa) sekä siihen käyttämistäni keventämisen keinoista jatkossa viikoittain tunnuksella "Kevennys". Toivon, että tulette näkemään jotain, missä koen aidosti onnistuneeni! Lupaan myös kuvia otsikolla Ennen ja Nyt.

Hyvä esimerkki onnistumisesta on esimerkiksi tässä Elohiireltä. Hänen tarinansa on kiehtova, kannustava ja ihailtava! Minä haluan, että ensi vuonna joku lukee minun blogistani vastaavan tarinan.

17 kommenttia:

eve kirjoitti...

Olen tuota Elohiirtä ihaillut monasti ennenkin ja haaveillut samasta.

Päätöksen teen joka ilta. Ainakin. Olen päätynyt siihen, että kuulun selkärangattomiin.

Uskon, että pystyt tekemään "elohiiret", isot kannustukset täältä!

Absolutely white kirjoitti...

Paljon, paljon tsemppiä haaveessasi! Itse kamppailen vähän samanlaisen tilanteen kanssa tällä hetkellä eli painoa on tullut jonkin verran ns. normaalitilaa enemmän ja se vaikuttaa siihen, ettei tunne olevansa oma itsensä, kun vanhat vaatteet kiristävät ja puristavat. Yritän myös saada itseni normaalikuntoon kesään mennessä, jolloin on häät. Minulla on siis tällainen kannustin vielä sen lisäksi, että hoikempana on mukavampi ja erityisesti energisempi olla.

Peppi kirjoitti...

Tiedätkö, ihan kuin omia ajatuksia lukisin. Täällä on ollut ihan samansuuntaisia mietteitä. Olen miettinyt jotain kunnonkohotusseurantaa blogiini, sillä olen K:n tulon jälkeen paisunut - en ole lihava, mut en se joka olin ja jollainen haluan olla. Ja nyt oikeesti haluan muutoksen ennenkuin se on vielä vaikeampaa..

Riitta kirjoitti...

Sama tilanne täällä. Olen luvannut pitää itsestäni parempaa huolta ja aloittaa heti kun arki taas alkaa- siis maanantaina. Mutta mistä saisi kimmokkeen kun ei ole häitä tms näköpiirissä? Keskinäinen kannustus on varmasti hyvä keino toteuttaa keventämistä. Onnea matkaan!

ELOHIIRI kirjoitti...

Hei kiitos ja äärettömän suuret tsempit Sinulle!! Uskon vakaasti siihen, että Sinä pystyt! Suurin askel itselleni oli aloitus.


Tsemppiä!!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Tuntui niin tutulta tuo kuvaus, kun oma vartalo ei tunnu omalta ja tutulta. Samoja tuntemuksia jaan minäkin, kun vuosien myötä aineenvaihdunta ei anna anteeksi herkuttelua ja paino hitaasti nousee. Itse olen löytänyt avun karppaamisesta, eli hiilareiden totaalisesta vähentämisestä. Siinä löytyy monia eri tasoja, mikä kenellekin sopii. Itselleni se on ollut ainoa keino saada joku roti jatkuvaan sokerinhimoon ja sokeritasapaino on pysynyt tasaisena, se on tuntunut hyvältä. Ja silti voi syödä hyvin, ei tarvitse olla nälkäinen ja "laihduttaa". Toivottavasti löydät iloa liikkumiseen ja saat sinulle sopivan ruokavalion toimimaan, tsemppiä siihen minultakin!

Sini kirjoitti...

Tykkään rehellisestä tilityksestäsi. Tsemppiä koitokseen! Tiedän tunteen, kun aivan kamalasti väsyttää. Olen kärsinyt pitkään uniongelmista ja se on kamalaa. Eilen ja tänään olisin vain voinut maata koko päivän sängyssä. Kuten edellisessä kommentissakin mainittiin myös itse karppaan ja olen kokenut sen todella hyväksi monessa suhteessa. Mutta oikein paljon iloa ja intoa sulle! :)

maria kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
maria kirjoitti...

Voi Leena haluaisin niin kertoa sulle oman tarinani joka on tähän liian pitkä, mutta lyhyesti: Ymmärrän sua tosi hyvin aloitin joskus vuosia sitten samanlaisen projektin samanlaisessa olotilassa ja onnistuin liiankin hyvin. Kehitin itselleni syömishäiriön yliliikuin ja nukuin todella huonosti. Nykyään liikun omaksi ilokseni paino pysyy paikallaan ja makean ja mässäämisen tarve on pois. Tällä ei oo mitään tekemistä ruokavalioiden tai muiden kanssa vaan henkisen retkeni jonka myötä aloin oivaltamaan asioita itsestäni ja elämästä. Jokainen löytää totuuden omasta sisimmästään kun uskaltaa tehdä matkan sinne, paljon valoa ja voimia sun matkalle (:

Marika kirjoitti...

Todella harmillista tuo uniapnea ja sen vaikutus. Mutta olet päättänyt selvitä uudesta elämäntilanteesta ja kääntää suunnan uusiksi. Todella paljon tsemppiä matkalle tavotteiden saavuttamiseen!

Itselläni on myös sikäli samanlainen tilanne, että olen aina ollut armoton herkuttelija, en niinkään karkeilla koska lisäaineet on minulle kauhistus, mutta heikkouteni on ollut leipä ja myös omatekemät makeat leivonnaiset. Muutamia ylikiloja on viimeisen vuoden kuluessa kertynyt ja olen itsekin päättänyt päästä niistä eroon. Itsekin syön terveellisesti eikä pikaruuat tai einekset kuulu ruokavaliooni, mutta liian suurien annoksien ja napostelun karsiminen on se, mitä kautta lähden tätä ongelmaa ratkaisemaan.

Teini-ikäinen poikani alkoi "sokerilakkoon" vuodenvaihteen jälkeen ja liityin hänen joukkoonsa. Vaikken mitään totaali-lakkoja ja kuureja jne. juttuja niin kannatakaan, mutta tästä on hyvä aloittaa ja poikani on hyvä kannustin, hänen itsekurinsa on paljon parempi kuin omani :)

Leena kirjoitti...

Kiitos tosi paljon kaikille kannustuksesta -ei ollenkaan merkityksetöntä!!

Leena kirjoitti...

Sini: Väsymys on inhottavaa, arjessa invalidisoivaa. Ja sitä ei koskaan ymmärrä sellainen ihminen täysin,joka ei ole itse ollut samalla tavalla väsynyt. Tsempit sulle myös!

Maria: Mielenkiintoista olisi kuulla tarinasi kunnolla -ehkä joskus luen sinun blogistasi? Itselläni on lyhyt syömishäiriötausta ja siitä ei kyllä pääse ikinä täysin eroon, väijyy niskan takana pelko sen uusiutumisesta aina, vaikka onneksi mahdollisuus on hyvin pieni!

Katjusha kirjoitti...

Minä aloin olla oman kroppani kanssa jo ihan pulassa. Kiloja kertyi ja olo oli niin ahdistava että. En uskonut että tilanne oli päässyt niin pahaksi, että voin jo henkisesti huonosti.
Minä löysin ihanan uuden elämäntyylin myös tuosta vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Kymmenen kiloa tipahti puolessa vuodessa. Keväällä on tarkoitus saada pois vielä viisi, sitten olen siinä painossa mihin olen tyytyväinen. Ja bonuksena kaiken tämän päälle tuli energisyys ja hyvä olo joka on jatkuva, en vaihda tätä enää pois.
Ja syön terveellisemmin kuin ikinä, ja maukkaammin :)
Tsemppiä sinulle!

Punamulta kirjoitti...

Tsemppiä Leena tsemppiä!!! Mä olen kannustusjoukoissa mukana.

Olen itse monen vuoden miettimisen jälkeen sillä tasolla, että uskon, että omasta yrityksestäni vielä tulee jotain.

Ennen olin päättäväinen ja tein sen mitä päätin. Viime vuosina en ole ollenkaan saanut itseäni niskasta kiinni. Ennen kuin nyt.

Muuntautumistani takaisin omaksi vanhaksi minukseni haittaa kovasti se, että kantapää on ollut kipeänä nyt jo kohta viisi kuukautta. Mutta se ei silti ole mikään este, ehkä vain hidaste. Olen muuttanut syömistäni tuonne vähähiilihydraattiseen suuntaan ja se kyllä auttaa.

Että kyllä se tästä. Pikkuhiljaa. Sisäinen rauha (jonka itselleni 40-vuotislahjaksi lupasin), auttaa kyllä asiaan kovasti.

Mie ite kirjoitti...

Hei,

jonkun blogin kautta päädyin tänne, ja tämä postauksesi on aivan kuin olisit kirjoittanut minusta! esim painolukemat samat, vähän lyhyempi olen. ja lukuisia kevennysprojekteja takanani... aloitin syksyllä erikseen blogin aiheesta, mutta olen jumissa sen kanssa. Kävin Elohiiren blogiakin lukemassa ja innostusta kyllä sain... josko tästä taas saisi itsensä nostettua suosta!

Miia kirjoitti...

Sama juttu...paitsi että en olei kinä ollut haka liikkumaan mutta juurikin tuo että kiloja alkaa kertyä koska mättään suuhuni karkkia vaikka muutoin pyrin syömäöän terveellisesti. Tarttis tehä jotain...en ole vaan saanut vielä tarpeeksi intoa. Onneksi lapset pitää kuitenkin jonkun verran liikkeessä muutoin leviäisin vielä enemmän ja nopeammin ; D
Yritän imee itteeni inspiraatiota tästä postauksesta ja saada itseni toimimaan tärkeän aisan eteen. Blogisi ulkoasu on muuten hauska!

Leena kirjoitti...

Tsempit kaikille edellisille, MEILLE! Miia: mukaan vaan prokkikseen, laitan postausta aiheesta lisää tänä viikonloppuna!
MieIte: No nyt on taas yksi hyvä mahdollisuus yrittää!:)

Related Posts with Thumbnails