29.1.2011

Kuomaseni (What I wore today....)

Enpä ole ennen vielä blogihistoriani aikana laittanutkaan postausta vaatetuksestani, mutta yleisön kannanotoista päätellen on sen korkea aika. Ja nyt minä esittelen harivnaisen rumat ja huomiota herättävät Kuoma-kenkäni! Lupaan että jatkoa seuraa: tulee myös vaateyhdistelmät, joissa pääasiassa ovat tahrat, reiät ja polvipussit sekä 101 toisiinsa sopimatonta väriä. Liian kireät vaatteet ja miehen tuulihousut, joiden välistä pullistelee jenkkakahvani. Lapsen pipo ja naapurin hanskat. Mutta nyt Kuomiin!

Viime talven kahlasin lumihangessa vaelluslenkkareissa ja säärystimissä. Ajattelin, että toista samanlaista talvea ei tule, joten turha on panostaa kunnon talvikenkiin. Mutta tulipa kuin tulikin. Ja tykkään lenkkeillä lumessa kahlaten, joten oli aika hankkia pitkävartiset talvikengät, joilla olisi myös lämmin ja hyvä kävellä. Menin kenkäostoksille päässäni kasarityyliset toppalenkkarit. Sellaiset tyylitellyt ja oikeasti teini-trendikkäät, joissa voisi hyvin liikkua myös ihmisten ilmoilla. Sovitettuani useaa mallia ja paria, totesin, että niistä ei ole mihinkään. Vain teinit todella voivat kävellä niin huonosti jalkaan istuvilla kengillä!

Luovutin kenkäkauppojen suhteen ja kävelin Prismarkettiin. Ajattelin löytäväni ehkä lasten osastolta jotkut Reiman käytännölliset ja varrelliset talvikengät, jotka eivät erottuisi liikaa jalastani. Hyllyt huusivat tyhjää ja vääriä kokoja sielläkin. 

Lopulta siirryin Kuoma-kenkien osastolle. Pitkävartiset, lämpimät, erittäin hyvät jalassa, edulliset ja kestävät. Ja niin kertakaikkisen kamalat! Olin joskus vannonut itselleni, että minulla ei ole mitään paluuta keski-iästä elämään enää sen jälkeen, jos huomaan hankkivani Kuomat. Ajattelin kuitenkin, että ostan mustat, enkä käytä niitä kuin kotimetsässä lenkkeillessä. Tulin kotiin kassissa kirkuvanpinkit, järkyttävillä kukilla kuvioidut Kuomat. Tismalleen samanlaiset kuin 6-vuotiaalle Prinsessalla, joka oli saanut itse valita maailman ihanimmat talvikengät!


Niin. Niiden PITI olla siis kotikäytössä. Jo toisena päivänä hankinnasta tajusin käveleväni Kuomat jalassa työpaikan ovesta sisään. Ja sen jälkeen ne jotenkin liimautuivat jalkaani. Minun on kai vaan pakko myöntää olevani keski-ikäinen ja tyylitön, ennen kaikkea äärimmäisen mukavuudenhaluinen. Sitä paitsi nuohan ovat ihan kauniit, eikö? Ainakin 100 kertaa kauniimmat kuin muotimaailman kauhein villitys, joka on muotoilultaan niin rkertakaikkisen uma, että ihmiset kuvittelevat sen olevan jotain tyylikästä:



13 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Oi! Sulla on pinkit!!! Mä jouduin tyytymään ihan vaan niihin mustiin. On muuten ihan parhaat kengät Suomen talvioloihin ja sen sata kertaa paremman näköiset kuin nuo vaaleat ulkomaan haitulat!

Anne kirjoitti...

Joo, keski-ikä, joo, tai ei : ) Mikseipä käytännölliset kuomat?! Ei mene ainakaan lunta nilkkaan ihan helpolla. Mustia olen minäkin ajatellut, silleen etäisesti. Palellutin kintut muuten, kun samoilin umpihangessa. Olisi kuomaset olleet pätevät siinä tilanteessa.

Sirkku kirjoitti...

Tiedätkö mitä minä ajattelen, kun näen jollakin aikuisella Kuomat?
Ajattelen, että siinäpä on kantaaottava ihminen, kun haluaa kenkähankinnallaan tukea suomalaisten työllistymistä.
Vaikkei minun trendikäsityksistä ja tyylikyydestä voi puhua missään yhteydessä, aion hankkia seuraaviksi talvikengikseni Kuomat (sitten kun 10 v sitten hankitut nahkakengät kuluvat puhki..)

-Hanna- kirjoitti...

Kuomat ovat mun mielestä järkivalinta! Ja ihan hienothan ne on. Pirteät ja leikkisät (:

Niin ja täällä siis kirjoittelee yksi sun uusista lukijoista. Sulla on kiva, hiukan valtavirrasta poikkeava blogi (:

wihtori kirjoitti...

Kuomaseni ;) käytännöllisyys ennenkaikkea !
Ja mikäs sen pirtsakkaampaa kuin iloisen väriset jalkineet. Innolla odottelen muita vaatetuspostauksiasi ;)

Leena kirjoitti...

Katja, Anne, Sirkku: kiitos kannustuksesta!:D

Hanna: tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! Toivottavasti tykkäät jatkossakin:)

Wihtori: Hyvää kannattaa odottaa...:P

Anonyymi kirjoitti...

Cool blog, nice "Kuoma"shoes!! =)
Those are hady for sure as Finnlands winter are real cold!!

Susanna kirjoitti...

Me olemme Sulon kanssa oikein tarkoituksella yrittäneet etsiä niitä 80-luvun toppasaappaita kaupoista, kun pihalla sellaisia tarvitaan. Ei niitä ole missään, pelkästään noita hirvittäviä uggijäljitelmiä. Oliskohan meidänkin suunnattava kuomakauppaan. Niitä siis on aikuistenkin koossa?

Minna kirjoitti...

Hmmm... musta sulla on aina ollut kivoja ja persoonallisia vaatteita, samoin lapsilla. Eipäs olla niin kriittisiä! Näkisit mun mammaverkkarit, kun mikää ei enää mahdu päälle!

Suvi kirjoitti...

Työkaveri oli hankkinut sellaiset neonpinkit kuomat. Eka katoin, että voi herrajee, mutta täytyy myöntää, että pikkuhiljaa oon alkanut olla kateellinen niistä. Varsinkin lapsukaisen kanssa sais olla nopeasti puettavat ja lämpimät kengät. Ehkä ens talvena sitten :)

Leena kirjoitti...

Susanna: suosittelen ehdottomasti oikeasti pihakäyttöön kuomia. Pohja on sen mallinen ja tukeva, että ne on oikeasti hyvät käytössä. Saa aikuisten koossa -tosin ei joka paikasta. Toi mun värimalli taitaa olla lasten.

Minna: kiitos:) Et olekaan nähnyt mua kotivaatteissa! Ja mulla on sama tilanne nyt, että mikään ei mahdu päälle, vaikka mistään mammailusta ei olekaan kyse:/

Suvi: joo, kuomia saa varmasti joka vuosi ja tismalleen samanlaisina!:P ;)

*marjuska* kirjoitti...

Täytyy myöntää että minustakin nuo Kuomat on kyllä tyylikkäämmät kun noi muotikengät. Voi sitäpaitsi olla samiksena lasten kans. :-)
Mulla on kotikenkinä nahkaiset pitkät "mannesaappaat", niitä en vielä ole kaupungille kyllä uskaltanut laittaa mutta rankametsässä ovat aivan mahtavat!

Pauliinalotta kirjoitti...

Kuomia minulla ei ole, mutta olen kuullut lapsiperheiden äitien niitä suosivan, kuulemma aivan parhaat erilaisissa talvikeleissä, kun pitää olla ulkona lasten kanssa, toki myös muutenkin. Ihkut pinkit sinulla, miksi kaikki pitäisi olla aina tylsää mustaa :)

Voisin hyvin ostaa Kuomat, koska ne ovat käsittääkseni hyvän malliset ja siten ergonomiset, että niillä on hyvä kävellä ja seistä. TOISIN on nuissa trendikkäissä (kai?) uggeissa ja muissa tasapohjaisissa kengissä, jotka eivät ole hyväksi jalalle, eivätkä varsinkaan selälle. Asia, joka kannattaa ottaa huomioon kengissä ja saappaissa, joita käyttää paljon. Mistäkö tiedän? Itselläni on selästä johtuvaa vaivaa, joten kenkäni eivät ole naisellisuudella pilattuja, mutta "rangan tarpeet" huomioin tarkasti. Suosittelen samaa kaikille (siis jossain määrin, ei liioitella tarvitse, jos ei vaivoja ole), jotka vähänkin kävelevät, koska esim. selän välilevyjä ja niiden vointia ei tule ajatelleeksi yleensä, ennen kuin on pakko ja kenkävalinnoilla asiaan voi vaikuttaa :)

Related Posts with Thumbnails