31.1.2010

Käyttötavaraa

Inhoan yli kaiken koriste-esineitä. Pölyä kerääviä, mitä kummallisimpia hyllyn täytteitä siis. Järjettömintä on mielestäni hankkia lasivitriini tai kirjahylly vain koriste-esineitä varten. Esteetikkona arvostan kuitenkin muotoilua ja kerään kaikenlaista kaunista (jota Tavallisen Poika ei juurikaan arvosta harrastuksena). Minun esineilläni tulee olla jokin funktio. Esineen tulee toimia säilytysastiana tai jossain muussa tehtävässä, että se saa Näyttämöllä paikan. Ainoastaan taulut tekevät tässä periaatteessani poikkeuksen, niillähän ei sinänsä ole muuta tehtävää kuin näyttää hyvältä. Tauluissakin tulee tosin olla jotain ideaa ja muistoja, jotta niille voi luovuttaa seinätilaa. Pelkkä sisustustaulu ei siis kelpaa näille seinille.

Viime syksynä Pauligilta tuli myyntiin ihanat kahvipurkit. Sanna Annukan kuvittamat peltipurkit ovat mielestäni niin kauniita, että niitä on nyt hyllyllä kaksin kappalein. Toisessa kahvia, toisessa pipareita (tosin jostain syystä tämä viimeinen purkki on nytKIN tyhjä).


(tässä muuten lisää tietoa Sanna Annukasta, aivan loistava taiteilija!)

Ilokseni huomasin tällä viikolla, että myös Elovenalta on tulossa kaurahiutaleille vastaavan tyyppinen purkki. Tällainen pitää hankkia, ehkä kaksikin, heti kun vaan tulevat kauppoihin! Purkissa esiintyvän Elovena-tytön on piirtänyt Ossi Saarelainen 1950-luvulla.

Prinsessoja tuutin täydeltä

Kävimme Prinsessa Ruusunmarjan kanssa katsomassa Lahden Kaupunginteatterin Prinsessa Rosa Ruususen.


Ruusunmarja tykkäsi ja oli varsin innoissaan kokemuksesta. Ruusunmarja ei ole koskaan ennen käynyt tällaisessa isossa teatterissa, ainoastaan kerran katsomassa Lumikkia Konttisen kesäteatterissa Rovaniemellä. Prinsessa Rosa Ruususessa oli upeat lavastukset ja valotekniikka suorastaan huikeaa. Muuten en aikuisena lämmennyt näytelmälle merkittävästi. Mielestäni huumori oli keinotekoista (=väkisin väännettyä) ja ennen kaikkea itseään toistavaa. Näytelmän rakenne oli myös kömpelö: puheteatterin yhdistäminen väkisin vääntämällä musikaaliosuuksiin sekä sirkukseen oli mielestäni epäonnistunut täysin. Odotin isolta kaupunginteatterilta ja melko paljon mainostetulta näytelmältä siis hieman enemmän. Mutta tärkeintä kai, että prinsessat olivat tyytyväisiä lavan molemmin puolin.

Näyttämön helmiä

Vanhoissa taloissa on niin paljon selllaista, mitä uudesta ei löydy ikinä, vaikka kuinka sisustaisi tyylikkäästi. Tässä meidän Näyttämömme muutamia helmiä, joihin ihastuin jo silloin, kun kävin taloa ensimmäisessä näytössä katsomassa.


Vaikka kuinka olisi koko seinän kokoiset fototapetit muodissa ja niitä saatavilla nettikaupoista, niin mikään ei vedä vertoja AIDOLLE 70-luvun haalistuneelle fototapetille yläkerran makuuhuoneessa! Jos tässä ei ole henkeä, niin missä sitten?


Talossa oli onneksi säästetty alkuperäiset ohuesta ja hieman kupruilevasta lasista valmistetut ikkunat. Myös ikkunanpielet ovat käsittääkseni alkuperäiset. Hieman pielet kaipaisivat maalia, mutta ei vielä, ovat juuri nyt mukavalla tavalla epätäydelliset. Kuntotarkastaja tosin ei laittanut tämän vertaa painoa esteettisille arvoille... Talossa on myös kahta kammottavan rumaa ovea (kylpyhuone ja veranta) lukuunottamatta kaikki ovet umpipuisia, vanhoja peiliovia. Ovissa on niin hyvä maali, että niille emme tule varmaan heti alkuun tekemään mitään.


Olohuoneessa on vanha pönttöuuni, toimiva ja varsin tehokkaaksi osoittautunut. Pönttöuunissa on edellisen asukkaan jäljiltä hyväkuntoinen maali. Maalipinnan kylmä beige väri kuitenkin on sen verran vieras, että ehkä uunille vielä joskus tulevaisuudessa tapahtuu jotain.


Keittiö on varsin kaukana nykyaikaisen ihmiset toimivasta kokkausidyllistä. Alkuperäiset keittiön umpipuiset kaapit ovat kuitenkin itselleni tärkeät, enkä vaihtaisi niitä pois (jos vain jonnekin saisi tiskikoneen ujutettua!!). Vaaleansininen väri oli hieman outo meille, mutta nyt siihen on jo tottunut ja väri on saanut hieman sijaa myös muissa huoneissa. Keittiön kulman täyttää valtava leivinuuni. Uuni on massiivisuudessaan näyttävä ja hieno. Hella on ollut jatkuvassa käytössä nyt talvella, mutta ikävä kyllä leivinuunipuoli on lopullisesti rikki ja sinällään tarpeeton. Haaveenamme on saada puretuksi leivinuuni ja sen ympärys pois, mutta jättää muut osat entiselleen. Toivottavasti tämä on teknisesti mahdollista! Se selvinnee aikaisintaan ensi kesänä.

28.1.2010

Talvi Siperiassa



Muuttaessamme pari vuotta sitten Lapista tänne etelän lämpöön hylkäsimme taaksemme joukon ihmisiä, joiden mielestä etelässä ei voi selvitä. Syykin oli varsin yksinkertainen: "etelän talvi on kamala, pimeä ja loskainen". Olemme nyt nähneet yhden talven ja elämme toista. Loskaa ei ole ollut nimeksikään, pimeää yksi kymmenesosa Lapin pimeästä ja kamaluutta vielä vähemmän. Huijasivat siis. Ovathan viisaammat kyllä väittäneetkin, että jänkhällä on kieroutta ilmassa.

Hieman me kuitenkin jännitimme syksyllä Näyttämön pakkasen kestävyyttä. Epäilimme multapenkkipohjan lämmöneristävyyttä, alkuperäisten ikkunoiden tiiviyttä ja ylipäätään sitä, että selviäisimmekö mahdollisesti edes kutakuinkin järjissämme talven yli rakennuksessa, jonka lämmitysmahdollisuudet ovat nykyihmisen mittapuulla "vajavaiset". Alkutalvesta takapuoli jäätyi vessanpönttöön ja elimistö sai tottua varsin rajusti kylmään ilmaan. Mutta selvittyämme alkushokista, teimme pieniä fiksauksia lämmitykseen ja nyt on varsin mukavaa. Nukkumiseen riittää 17 astetta ja peitto. Keittiön saa lämpimäksi hellalla ja olohuoneen liian kuumaksi pönttöuunila. Makuuhuoneen ikkunan kuurankukista en haluaisi luopua, vaikka tuo taideteos kuulemma merkki energiatehottomuudesta onkin. Kaiken kaikkiaan tätä pakkastalvea on mielestäni leimannut ennen kaikkea kauneus!







Myllymäki on osoittautunut kuluneen talven aikana Itä-Uudenmaan Siperiaksi. Lähtee täältä sitten mihin suuntaan vaan, aina muualla on lämpimämpää. Kovilla pakkasilla Näyttämön pihassa saatetaan huidella -26 asteessa, kun naapurikylässä mittari näyttää -20 asteen lämpimämpää puolta. Mutta Siperiahan opettaa ja ennen kaikkea tulee Näyttämö kunnolla testatuksi heti ensimmäisenä talvena täällä.

Pinnalta ja vähän Syvemmältä

Näyttämömme vanhimmat rakenteet ovat 1800-luvulta. En tiedä, millaista näytelmää tässä on eletty ja missä. Tupajumin reiät saattavat olla venäläisiä, ruotsalaisia tai suomalaisia. Uskon, että joku näiden hirsien sisällä on rakastunut ja syntynyt, joku tapettu ja joku kuollut.

Viimeisimmät lavasteet on rakennettu vuonna 1985. Näyttämöstä on löydettävissä kaikkea tältä väliltä: alkuperäisiä hirsiseiniä sammaleristeineen, umpipuiset peiliovet 30-luvulta, keittiön kaapistot 40-luvulta, tapettia jokaiselta vuosikymmeneltä, 50-luvun muovipäällysteistä lattiapahvia, 60-luvun valurautaputkia ja vessan Arabiaa, 70-luvun muovimattoa ja 80-luvun bitumikerrokset eteisen alla...

TV-ohjelmassa julistettiin juuri äskettäin, kuinka "ihmiset haluavat muuttaa valmiiseen kotiin, eikä tehdä remonttia". Tämän selvityksen perusteella joutuisimme etsimään uuden määrittelyn lajillemme ihmisinä...Emme koskaan halunneet Näyttämöksi uutta taloa keskellä keskiluokkaisesti soveliasta peltoaukeaa. Emmekä vanhaa, jonkun toisen boordikaakeleilla höystämää, revittäväksi liian hyvää asuntoa. Siispä tämä yksilö kelpasi meille vallan mainiosti. Remontoiville pikkulasten vanhemmille on tässä jännitettäkin tarjolla vuolaasti virtaavan joen, suhteellisen vilkasliikenteisen tien ja tontin vieressä kulkevan rautatien muodossa.

Kaikesta vanhasta Näyttämössä emme halua eroon. Suojelkoon meitä yhä ne vanhat henget, jotka edellinen asukas täällä kertoi elävän. En kuitenkaan usko näiden henkien viihtyvän 80-luvun kellastuneen beigeissä tapeteissa tai edes ripulin ruskeassa lankkulattiassa. Jotain tyyliä hengilläkin täytyy olla!


Onko maailmassa ollut 1980-luvulla mitään muita värejä kuin ruskea?

Näyttämö

Näyttämössä on kellari, jossa asuu noita. Siellä syvemmällä. Näyttämössä on myös vintti, jossa asuu rottia. Ylevää.

Elokuussa 2009 ostimme ensimmäisen oman näyttämömme. Myllymäen, Kvarnbacken, kuten paikalliset ehkä sanoisivat. Ei meillä ollut mitään tarvetta tai kiirettä omaa kotia ostaa. Teimme näytelmää varsin mukavasti vuokralla juuri siellä missä halusimmekin, mutta kiertelimme vieraita näyttämöitä huviksemme. Arkkitehtuurisesta mielenkiinnosta, joku viisaampi väitti. Jäimme hetken ajatuksettomuuden koukkuun, tielle, jolla olemme edelleen. Emmekä kadu tippaakaan.



Myllymäki on rakennettu muotoonsa 1935, aiemmin tilalla toimineen myllyn johtajaa varten. Suurtilasta emme voi puhua, emmekä ehkä edes päärakennuksesta. Jotain suurta tässä kuitenkin näyttäisi olevan -kaikkea suuruutta en ehkä vielä edes tunnista.
Related Posts with Thumbnails