9.11.2010

Kesäpuoli Keskellä Talvea

Kun nyt viime postauksessa pääsin kesätuunaukseen käsiksi, niin esitellään vähän muutakin kesäjuttua tässä samalla lumisateen piiskatessa yli Suomen maan. 

Pystyyn kuolleesta alapihan saunasta käytiin heinäkuussa nappaamassa vielä hengissä oleva ikkuna, jonka Tavallisen Poika asensi (ennen ikkunattomaan) aittaamme.

Ja muovitynnyrit tietysti kruunaa kaiken komeuden...
Ikkunanpielet jäivät vielä menneeltä kesältä maalaamatta, mutta ehtii kai tuota ensi kesänäkin...Pihan aitta on kaksiosainen. Molemmat puolet ovat ilmeisesti aiemmin toimineet ruokavarastoina. Tämä ulommainen pääty on lautarakenteinen ja navetassa kiinni oleva hirttä.

Piha kesällä lasten majasta kuvattuna. Näyttämö jää oikealle. Aidan takana on maantie.
Aitan päädystä oli alunperin jalo tarkoitus tulla lasten leikkimökki, mutta hyödynsinkin sitä hieman siistimmässä tarkoituksessa -lapset tosin saivat leikkiä ja lueskella täälläkin. Aitasta tuli makuusoppi, kesäpuoli, kuten kuulemma Pohjois-Pohjanmaalla tällaista "kesähuonetta" kutsutaan osuvasti. Kesäpuoleen kotiutui vintiltä vihreä pukkisänky, jonka ylle oli viritetty hyttyskatos, sekä muuta vanhaa tavaraa.



Jakkaran pohjassa on kaiverrettuna vuosiluku 1879.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihana kesähuone! Voi kun meidänkin aitta olisi vielä joskus nukuttavassa kunnossa.

Leena kirjoitti...

Vähän harmittaa, kun ei tullut otettua yhtään kuvaa, jossa huone näkyisi kokonaan:( Mutta ihana se minunkin mielestä oli! (on)

Related Posts with Thumbnails